Ikäviä asioita ei pidä vältellä

Olen viimeisten parin vuoden parin vuoden ajan vältellyt hevosia. Enkä pelkästään hevosia, vaan myös toisinaan ihmisiä, jotka ovat niiden kanssa tekemisissä. Siis myös hyviä ystäviäni.

Pelkästään se, että olen vältellyt hevosia, on käsittämätöntä, sillä olen sydänjuuriani myöten hevosnainen. Ratsastaminen on minusta ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä.

Vielä hurjempaa on kuitenkin se, että olen vältellyt hevosten myötä myös monia ihmisiä, jotka ovat kuuluneet elämääni vuosikausia.

Olen vältellyt heitä sen takia, että en kestä sitä, että heidän mukanaan tulevat myös hevoset. En kestä sitä sen takia, että hevoset ja ratsastus ovat olleet tavoittamattomissani.

Asiaa pitänee hieman valaista. Olen ratsastanut ja ollut monella tapaa hevosten kanssa tekemisissä parikymmentä vuotta. Elämääni on mahtunut kolme omaa ratsua, lukuisia valmennustunteja ja kilpailemista kouluratsastuksessa aina kansallisella tasolla asti. Hevoset ovat olleet lähes koko aikuisikäni elämäntapani. Hullu, intohimoinen, raskas mutta useimmiten myös niin paljon nautintoa tuottava elämäntapa.

Kolmisen vuotta sitten elämäni meni siihen jamaan, että hevosen pitämiselle tai edes aktiiviselle ratsastamiselle ei ollut taloudellisesti eikä ajankäytöllisesti mitään mahdollisuuksia. Luovuttuani viimeisimmästä hevosestani myin kaikki hevosvarusteet ja työnsin ratsastusvaatteeni pimeimpään mahdolliseen kaappiin.

Viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana olen ollut kaksi kertaa hevosen selässä. Kummallakaan kerralla itku ei ollut kaukana, sillä kroppa ja mieli huusivat, että tätä me halutaan lisää, mutta järki sanoi, ettei mitään mahdollisuutta.

Niinpä on ollut helpompi vältellä talleja ja ihmisiä, jotka ovat hevosten kanssa tekemisissä.

Viime viikolla totesin, ettei tässä touhussa ole mitään järkeä, ja jo tiistaina matkustin työkseen ratsastavan hyvän ystäväni luokse Kouvolaan. Vietin siellä kaksi hevosentuoksuista päivää harjoitellen samalla valokuvaamista. Liikkuvat kohteet, ai että niitä on vaikeaa kuvata. Mutta ihan kivoja otoksiakin tuli, kun mallina oli taitava ratsastaja Tiina Polso ja hyvät hevoset.

Kaikkein parasta reissussa oli rakkaan ystävän kanssa oleminen. Mutta hyvänä kakkosen tulivat hevoset, joiden kanssa oli niin luontevaa touhuta. Kotiin päästyäni kaivoin ratsastusvaatteet kaapista ja työnsin täydellisesti istuvat ratsastussaappaat jalkaani. Ja silloin tiesin, että ei mene enää kauan, että nousen taas hevosen selkään. Näiden kaltaisia kuvia tulee minusta lisää:

 

 

 

Uskon siihen, että kun ajattelee positiivisia ja mukavia asioita, niitä myös tapahtuu. Kun näen sieluni silmin itseni säännöllisesti hevosen selässä, näin tulee tapahtumaan. Samalla tavalla näen itseni sieluni silmin tekemässä työtä, jossa viihdyn, jossa pääsen käyttämään taitojani ja tuottamaan arvokkaita asioita työnantajalleni. Näin tulee tapahtumaan, ja hyvin pian. Minä uskon siihen, ja siksi se tulee tapahtumaan.

 

Ikäviä asioita ei pidä vältellä eikä päätä työntää pensaaseen, sillä kukaan ei tule kaivamaan sinua sieltä pensaasta. Kun sen sijaan hyväksyy avoimesti vallitsevan tilanteen ja uskoo muutokseen, ei mikään voima voi estää positiivisia asioita tapahtumasta. Enemmin tai myöhemmin.

Hyvää positiivisten ajatusten viikonloppua!

Maria