keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kahdeksan hyväksi havaittua vinkkiä työnhakuun

Tässähän on mennyt jo viikko edellisestä päivityksestä. Blogimaailmassa tämä varmaan tarkoittaa jo kuolemaa, mutta täällä minä silti sinnittelen.

Viime viikko oli niin tavallinen arkiviikko, etten saanut siitä mitään irti jaettavaksi. Kokkailin samoja vanhoja ruokia, kynttilät ja muu pieni sisustus oli jämähtänyt niille sijoilleen, en tehnyt löytöjä, koska en käynyt missään mitään etsimässä... Ehkä kuitenkin kyse oli enemmän siitä, että halusin hiljaa keskittyä yhteen asiaan.

Työskentelin viime viikolla paljon työnhaun parissa, ja nyt haluan jälleen jakaa jotain siitä. Uskon nimittäin, että minun kokemuksistani ja oivalluksistani on hyötyä myös muille, sillä olen päässyt ihan julkisten hakujen kautta moneen työhaastatteluun ja tullut kerran jo valituksikin.

Viimeksi maanantaina olin työhaastattelussa. En halua tässä vaiheessa kertoa tästä kyseisestä tilanteesta mitään, mutta sen sijaan jaan kahdeksan omaa täsmävinkkiäni, joiden avulla uskon päässeeni eteenpäin erilaisissa työnhakuprosesseissa.

1) Hae tehtäviä, joihin todella tunnet vetoa

Olen varma, että hakemuksesta huokuu se, oletko aidosti kiinnostunut paikasta. Ainakin itse olen päässyt haastatteluvaiheeseen juuri niissä tapauksissa, joista olen ollut todella kiinnostunut. Tällä en tarkoita sitä, että pitäisi vain odottaa sitä yhtä oikeaa, vaan sitä, että keskittyy mieluummin muutaman hyvän hakemuksen tekemiseen viikossa kuin lähettää hakemuksen kaikkiin paikkoihin, joiden vaatimuksiin ja tehtävänkuvaan edes jollain tavalla sopii.



2) Tutustu yritykseen huolellisesti

Kun päätän tehdä hakemuksen, luen työpaikkailmoituksen monta kertaa ajatuksella läpi. Sitten tutustun yritykseen sen kotisivujen ja somekanavien kautta. Tällä tavalla kiinnostukseni ja innostukseni tehtävää kohtaan lisääntyy entisestään, mikä näkyy hakemuksen laadussa.

3) Muokkaa hakemuksesi tehtävän vaatimuksiin sopivaksi

Yhdellä ja samalla hakemuksella ei pitkälle pötkitä, vaikka sillä hakisikin samankaltaisia tehtäviä. Teen jokaiseen paikkaan juuri sinne sopivan hakemuksen. Hakemustekstiä kirjoittaessani mietin paitsi tehtävänkuvaa ja vaatimuksia, myös organisaation kokoa, imagoa ja arvoja.

Tähän väliin on pakko sanoa, että haen harvoin paikkoja, joihin pitää täyttää monimutkainen ja -sivuinen hakulomake netissä. Niiden laatimiseen menee kohtuuttomasti aikaa eikä niissä pääse mielestäni hakijan persoona esiin. Onneksi minun alallani suositaan paljon avoimia hakemuksia.

4) Erotu hakemuksellasi

Muistan joskus aikoinani 90-luvun lopussa hakeneeni kesätyöpaikkaa hakemuksella, jonka printtasin vaaleansiniselle paperille. Sain paikan. Nykyään pyrin erottumaan massasta esimerkiksi erilaisella palstajaottelulla ja tietenkin hyvin selkeällä ilmaisulla. Joskus saatan liittää avoimeen hakemuksen jonkun kuvan. En kikkaile fonttien kanssa, sillä tärkeintä on, että teksti on helposti luettavaa.

5) Muokkaa myös CV:si tehtävään sopivaksi

Saatan tehdä pieniä muutoksia ansioluettelooni haettavan tehtävän mukaan. Minulla on kokemusta sekä media- että yritysviestintämaailmasta, joten painotan joskus lyhyessä esittelytekstissäni tiettyjä asioita enemmän kuin toisia, tehtävästä riippuen.



6) Soita yhteyshenkilölle

Työpaikkailmoituksissa mainitaan yleensä yhteyshenkilö ja ajat, jolloin häneen voi ottaa yhteyttä. Otan aina yhteyttä ja esitän muutaman hyvin mietityn kysymyksen. Aina löytyy asioita, joista voin kysyä lisätietoja ja esitellä samalla itseni.

7) Tee kotiläksyt ennen haastattelua

Jos saat kutsun työhaastatteluun, tutustu entistä paremmin kyseiseen organisaatioon, sen tuotteisiin, palveluihin, termistöön, ihmisiin jne. Itse käyn mielessäni läpi mahdollisia kysymyksiä ja vastauksiani, etenkin silloin, kun haastattelu tapahtuu englanniksi. Tällä haluan varmistaa, että minulla on tarvittava termistö hallussa.

8) Rauhoitu juuri ennen haastattelua

Menen haastattelupaikkaan hyvissä ajoin. Jos liikenne kulkee vaivattomasti, saatan olla puolikin tuntia etuajassa. Tällöin istun rauhassa joko läheisessä kahvilassa tai odotusaulassa. En tekstaile kavereitten kanssa tai seikkaile somessa, vaan istun rauhassa ja hengittelen syvään. Ja hymyilen.

Olisi huippukivaa kuulla muita vinkkejä ja toimintatapoja!

Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti