torstai 5. marraskuuta 2015

Kotona olemisen hyviä puolia


 
Pystyn tällä hetkellä nauttimaan sellaisista asioista, joista normaalia työpäivää tekevät ihmiset voivat vain uneksia. Voin useimmiten lähteä ulos silloin, kun sää on kauneimmillaan, sillä voin tehdä tarvittavat hommani myös auringon jo laskettua.

Tänään olin hyvän ystäväni kanssa isossa helsinkiläisessä koirapuistossa. Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä, kun oli tilaa juosta mielin määrin ja hyppiä kaatuneiden puiden ja lammikoiden yli. Minun kikkurani ei tosin valitettavasti hyppinyt yli vaan otti aina tilaisuuden tullen kylmät kylvyt. Voi sitä riemua!

Vaikeuksien keskelläkin elämässä on aina myös niitä hienoja asioita, kun osaa nähdä asioiden valoisat puolet. Onneksi elämä on opettanut minua näkemään.


 






2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Olen niin iloinen, kun sain hyvän kameran lainaksi ja pääsin valokuvauskurssille. Vielä kun onnistuisi paremmin liikkuvan kohteen kuvaamisessa. Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista