lauantai 28. marraskuuta 2015

Suussa sulavat silakkarullat


Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen silakoista? Joku ruokakammotus kouluajoilta?

Minulle silakoista tulee mieleen loistavia muistoja, sillä olen syönyt monta kertaa taivaallisen makuisia silakkarullia Reposaaren ravintolassa Porissa. Joskus aikoinaan yritimme tehdä silakkarullia kotona, mutta ei niistä koskaan ihan yhtä hyviä tullut.

Tänään päätin kaimani Marian innoittamana tehdä ruokaa silakoista. En kuitenkaan pihvejä, vaan hyvien muistojen rullia.

Pyrin tekemään ruokaa niistä aineksista, mitä kotoa löytyy. Luonnollisesti silakat piti aamulla hakea kaupan kalatiskiltä, mutta muuten luotin kaappien antimiin. Jääkaapissa oli kuohukermaa, jota olin ajatellut laittaa rahkaan, sekä kirsikkatomaatteja naposteltavaksi. Niinpä uuniin päätyi silakkarullat kermaisessa tomaattikastikkeessa.




Silakoista tuli ihan suussa sulavan hyviä. Välillä kalan maku alkaa yököttää, jos se on todella vahva, mutta jostain syystä nämä rullat eivät juuri edes maistuneet kalalle. Luulen, että fileiden kuivaaminen auttoi asiaan. Ja tietenkin kunnon kerma ja mehukkaat tomaatit.

Vaikka kärsisit jonkinasteisesta silakkakammosta, näitä kannattaa kokeilla. Silakat ovat myös edullista ruokaa; puoli kiloa maksoi lähimarketissa noin viisi euroa.

Taidan syödä samaa ruokaa vielä uudestaan tänään. Ja huomenna. Nam!

Tätä ruokaa varten tarvitset:

500 g silakkafileitä
2 dl kuohukermaa
10 kirsikkatomaattia
pieni sipuli
1,5 tl hienoa merisuolaa
valkopippuria
kuivattua tilliä
voita paistamiseen ja voiteluun

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja kuivaa fileet hyvin talouspaperilla. Ripottele niiden päälle yhteensä teelusikallinen suolaa ja hieman valkopippuria. Rullaa fileet ja lado rullat tiiviisti voideltuun uunivuokaan.


Kuullota silputtu sipuli pannulla pienessä määrässä voita. Laske lämpötilaa ja lisää kerma sekä kuivattu tilli. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Anna hautua hetki hyvin pienellä lämmöllä.

Kaada kastike silakkarullien päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla 45 minuuttia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

Makoista iltaa! Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti